Pentukurssilla harjoitellaan tärkeitä asioita arkea helpottamaan ja kurssille voikin osallistua heti 8 viikon ikäisestä alkaen. Pentukurssilla harjoitellaan monia arjen asioita, kuten luopumista (tämä liittyy vaikkapa käsien ja lahkeiden puremiseen, ulkona kaiken suuhun nappaamiseen, hihnassa roikkumiseen ja ihmisten tervehtimiseen), sekä hihnassa kävelyä, luoksetuloa, paikoillaan oloa ja tervehtimistä.
Miksi pentukurssille kannattaa osallistua?
Pentukurssi on tärkeä osa pennun sosiaalistamista erilaisiin ympäristöihin, ääniin, hajuihin, ihmisiin ja koiriin. Suosittelen pentukurssia ihan kaikille pennuille, vaikka olisit itse jo taitava ohjaaja!
- Kurssilla saat vahvistettua yhteistyötä ja suhdetta pennun kanssa häiriössä
- Asioiden yleistäminen häiriöissä on tärkeä osa pentukoulutusta
- Positiivisia kokemuksia muiden koirien läsnäolossa, mutta samalla pentu oppii keskittymään sinuun
- Saatatte löytää uusia pentukavereita ja mahdollisia tulevaisuuden lenkkikavereita
Junnukursseja 5-12kk ikäisille pennuille
- Junnukursseille voi osallistua, vaikka ei ole käynyt pentukurssilla
- Vanhemmille pennuille suunnattu kurssi, jossa harjoitellaan tärkeitä arjen perustaitoja:
- Luopuminen, ohitukset, hihnakäytös, luoksetulo, paikalla olo
- 3-5 koirakon ryhmissä yksilöllistä ohjausta.
Kursseja järjestetään eri pituisina
Eri pituisilla kursseilla harjoitellaan samoja taitoja, mutta taitoja syvennetään enemmän pidemmillä kursseilla. Pentukursseilla on maksimissaan viisi koirakkoa, jotta aikaa jää myös yksilölliseen ohjaukseen.
Kurssikalenterista löydät seuraavaksi alkavat kurssit! HUOM! Pentukursseja alkaa kysynnän mukaan, joten kysy rohkeasti mikäli et löydä sopivaa ajankohtaa!
Pentukurssien hinnasto
Kolmen kerran (3 x 55 min) kurssi 75 €
Viiden kerran (5 x 55 min) kurssi 125 €